Taloustiede ja luova tuho

Luovan tuhon ajatus niin kuin käytäntökin ovat varsin kannatettavia asioita. Tuhoutukoot vähemmän tuottavat yritykset tuottavampien tieltä, kun tuottavuuden paranemisella tarkoitetaan sen panoksen pienenemistä, jolla yritys tuottaa kuluttajille tietyn arvoista tuotantoa.

Nykyisin yritysten tuhoutuminen ei kuitenkaan tapahdu sen perusteella, kuinka tuottavia ne ovat, vaan sen perusteella, kuinka kannattavia ne ovat. Eivätkä mittaajina ole kuluttajat vaan osakkeenomistajat.

Ei ole eduksi, aivan oikein, että valtiovallan toimin estetään luovan tuhon toiminta tukemalla verotuksellisin tai muin keinoin vanhoja huonosti tuottavia yrityksiä. Varsinainen ongelma on kuitenkin syvemmällä. Se on ensinnäkin niissä yleisissä tuissa, joita kukin valtiovalta antaa kaikille maassaan toimiville yrityksille, jotta ne pärjäisivät kilpailussa muiden maiden yrityksiä vastaan. Näitä institutionaalisia tukia – joista olen tässäkin blogissa aiemmin kirjoittanut – ei sinänsä katsota tuiksi vaan normaaliksi käytännöksi. Siitä huolimatta nämä käytännöt vääristävät koko globaalin talouden kentän kasvattamalla parhaiten niitä hyödyntävät yritykset niin suuriksi, ettei niitä huonosti tuottavinakaan päästetä kaatumaan.

Toiseksi, nykyisellä tavalla vapailla markkinoilla yrityksen kannattavuus riippuu paitsi siitä, kuinka edullisesti se kuluttajia palvelee, yhä kasvavassa määrin siitä, kuinka tehokkaasti se valtaa markkinoita muilta yrityksiltä toimilla, jotka eivät paranna yrityksen tuottavuutta. Malliesimerkki tällaisesta toiminnasta on mainonta. Tehokkaampi mainostaja voittaa vähemmän tehokkaan, vaikka kummankin tuotteet pysyvät samoina. Sama pätee monenlaisissa muissa asioissa. Tehokkaampi verojen välttäjä voittaa vähemmän tehokkaan, tehokkaampi lisenssien, lupien ja yksinoikeuksien haalija voittaa vähemmän tehokkaan, tehokkaampi riippuvuussuhteiden rakentaja voittaa vähemmän tehokkaan, tehokkaampi rahoituksen hankkija voittaa vähemmän tehokkaan jne. Tällaisessa taloudessa aivan väärät yritykset tuhoutuvat. Voittajia ovat ne, joiden luovuus kohdistuu oman edun ajamiseen toisten kustannuksella.

Tästä perusvinoutumasta nykytaloustieteellä ei ole mitään sanottavaa. Tärkeimmässä tehtävässään se on toivottoman huonoja tuloksia tuottava. Parempikin taloustiede on mahdollinen – sellaisen perusta on esitetty täällä, vapaasti luettavissa netissä.

Valitettavasti nekin, jotka periaatteessa kannattavat luovaa tuhoa, eivät kannata sitä silloin, inhimillistä sinänsä, kun se kohdistuu siihen yritykseen, instituutioon tai oppirakennelmaan, jolta he leipänsä saavat. Silloin uusia kilpailijoita ei heidän mielestänsä markkinoille tarvita.