maanantai 30. huhtikuuta 2012

Taloustiede - the dismal science

Akateeminen talous blogiin

On tavallaan ymmärrettävää, ettei Haaparanta sen enempää kuin akateemiset kollegansa ole juurikaan kommentoineet kirjoituksiani, joita akateemisen talouden blogille on elokuusta 2009 lähtien tullut kolmatta kymmentä. Kaikki kommenttini liittyvät tavalla tai toisella kapitalismin ja markkinatalouden eroon, eikä tämä aihe kuulu taloustieteen opintoihin. Kun ei ole auktoriteetteja joihin nojata, mitä sanoa?

Nykyiset taloustieteet tutkivat mitattavaa taloutta, tuotantoa, rahaa, kulutusta, köyhyyttä, kaikkea mitä kuvataan numeroilla, kaavoilla ja tilastoilla. Tarkoituksena on tuottaa tietoa, jolla jokin talouden toimija, valtiovalta tai yritys voi paremmin ohjata talouttaan haluamaansa suuntaan eli omaksi hyödykseen. Yhteensä näistä tiedoista kehittyy, kun kaikkien taloudelliset hyödyt pyritään huomioimaan, kasvuideologinen oppirakennelma. Kapitalistis-sosialististen talousoppien tarkoituksena on kasvattaa yhteistä taloutta, toki mahdollisimman vähillä haitoilla. Kun näillä opeilla toimitaan, taloudesta muodostuu tuotannollisten riippuvuussuhteiden rakenne, joka myös vaatii kasvua ja sortuu ilman sitä. Rawlsin, Senin, Fleurbaeyn, Nashin ym. sinänsä mielenkiintoiset moraalifilosofiset ja peliteoreettiset mallit eivät tätä asetelmaa muuta.

Markkinataloustieteessä – vaikka sellaista ei missään opeteta – tehtävänasettelu on aivan toinen. Siinä tutkitaan, miten parhaiten toteutuu se, että talous ohjautuu yksittäisten kuluttajien toiveiden ohjaamana, eikä suinkaan sitä, miten tuotanto saataisiin tehokkaammaksi. Resurssien alkujakautumisella ei ole merkitystä sen enempää kuin lopputulemallakaan. Mitään ei perustella numeroilla eli rahalla.

Kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Kapitalismissa oikeudenmukaisuus on korvattu lupauksella suurista rahoista. Tai oikeastaan selitetty: kun oikeudenmukaisuus ymmärretään vapaana sopimusoikeutena, varakkaimmat tuottajat, joita tämä vapaus eniten hyödyttää, pystyvät kasvattamaan tehokkaasti tuotantoaan ja näin hyvinvointia riittää paremmin kaikille.

Aidossa ostajien tarpeiden ohjaamassa markkinataloudessa oikeudenmukaisuutta ei kuitenkaan ole yhtäläinen vapaus tehdä sopimuksia vaan ostajien välinen tasa-arvo myyjiin nähden, yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus – aivan niin kuin demokratiassa oikeudenmukaisuutta on äänestäjien välinen tasa-arvo päättäjiin nähden, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ei suinkaan yleinen sopimusvapaus, joka johtaa harvainvaltaan. Valinnanvapauden on tietysti koskettava erikseen jokaista kaupankäyntiä.

Nämä ehdot johtuvat suoraan kuluttajien ohjaaman markkinatalouden määritelmästä. Niiden vertaaminen nykyiseen käytäntöön ja sen säännöstöön johtaa helpompiin ja vaikeampiin kysymyksiin.

Helppoihin kuuluu kysymys markkinasalaisuuksista. Jotta jokaisella ostajalla olisi sama valitsemisen vapaus, jokaisella on myös oltava sama pääsy kohdetta koskeviin tietoihin; mitä on kaupan mihin hintaan ja kenellä. Markkinataloudessa kauppoja koskevat tiedot eivät selvästikään voi olla salaisia. Tämä on markkinatalouden ja kapitalismin yksi keskeinen ero. Sen vaikutukset ovat suurimmat siellä, missä kaupatkin ovat suurimmat eli rahoituksessa. Pankkisalaisuudella on sama merkitys kapitalismissa kuin sensuurilla on sosialismissa. Mitä vähemmän kansalaiset tietävät rahavallan toimista, sitä helpompi sen on järjestää asioita omaksi edukseen muiden kustannuksella.

Toinen teoreettisesti helppo kysymys koskee yksinoikeuksia. Kun ostamisen vapaus koskee erikseen jokaista kaupankäyntiä, tätä vapautta rajoittavia oikeuksia ei voi olla kaupan. Markkinataloudessa yritykset eivät saa myöntää yksinoikeuksia eikä muitakaan etuja tuotteidensa välittäjille ja ostajille. Tietysti myöskään valtiovallan myöntämät yksinoikeudet eivät kuulu markkinatalouteen. Tässä merkittävimmän eron markkinatalouden ja kapitalismin välillä muodostavat patentti- ja tekijänoikeudet. Näitä kasvuideologialla perusteltuja varallisuuden keskittämisvälineitä ei aidossa markkinataloudessa ole.

Vaikeampi kysymys koskee yrityksiä ja erityisesti osakeyhtiöitä. Yrityksethän ovat sisäisesti määräyssuhteisia, eivät suinkaan markkinaehtoisia yhteisöjä. Miten yritysten omistaminen, johtaminen ja työnteko olisi järjestettävä, jotta kokonaisuus olisi mahdollisimman markkinataloudellinen? Miten yritystenväliset omistussuhteet sopivat tähän? Entä osakeyhtiöiden rajoitettu vastuullisuus? Eikö se ole osakkeenomistajille etuoikeus, että konkurssin sattuessa heidän aiheuttamiaan velkoja tulee muiden maksettaviksi, vieläpä riippumatta siitä, kuinka paljon heillä itsellään on varallisuutta? Vastaisivatko henkilökohtaiset konkurssit paremmin markkinatalouden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksia?

Entä miten valtiovaltojen välinen kauppa olisi mahdollisimman tasapuolista ja markkinataloudellista? Miten öljyvaroja ja muita maan antimia tulisi kaupata, jotta vapaiden markkinoiden ehdot täyttyisivät? Millä edellytyksillä veroparatiisit ovat markkinataloudellisia toimijoita? Entä sosialistiset valtiot?

Eivätpä ole taloustieteilijät näistä asioista paljon kirjoittaneet – tai jos ovat, eivät ole siitä suurelle yleisölle kertoneet. Vai onko nähty, että joku taloustieteen Nobelin tavoittelija olisi tullut ulos akateemisesta komerostaan ja sanonut, että oikeastaan pankkisalaisuus ei kuulu markkinatalouteen. Tai onko kukaan heistä saanut sanotuksi, että tekijänoikeudet ja patentit rajoittavat ostajien valinnanvapautta ja aiheuttavat heidän kannaltaan markkinahäiriöitä. Kun ylettömät rikkaudet keskittyvät muutamille harvoille ja velat tavallisille kansalaisille, onko kukaan taloustieteilijä esittänyt, että se saattaa johtua juuri näistä kapitalistisen talouden ominaisuuksista, jotka eivät noudata markkinaehtoja vaan kasvuideologian pakottavuutta?

Ei ehkä ole aivan väärin kutsua nykyistä taloustiedettä ”the dismal science”.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Perustulosta

Akateemiseen talousblogiin

Itse asiassa, Fleurbaeyn esimerkkiin viitaten, perustulo on loogista nähdä laadultaan nimenomaan perintönä eikä palkkana tai sosiaalitukena. Lainaan tähän US-blogiani:

”5) Maksetaan kaikille, siis myös toimettomille yhtä suuri ja täysin vastikkeeton perustulo, mutta sanotaan sitä kansalaisosingoksi tai kansalaisperinnöksi, sillä se vastaa paremmin maksuperustetta. Kaikkien nykyinen hyvinvointi perustuu menneiden sukupolvien työhön. Heidän harteillaan me seisomme ja heidän töistään nautimme. Ilman sitä jokainen olisi köyhempi kuin kerjäläinen tänään. Tästä kiitollisina ne, joille sattuma on antanut paremmat mahdollisuudet hyödyntää tätä yhteistä perintöä, suovat osan onnestaan niille, jotka ovat vähemmän saaneet. Ne, joille tällainen kiitollisuudentunne on vieras, maksavat osuutensa realistisemmasta syystä; siksi, ettei ajauduta kohtaan 4.”

Kohdassa 4 esitän tälle pitkällä tähtäimellä ainoan loogisen vaihtoehdon, joka on demokratiasta luopuminen.

On tietysti hyvä että taloustieteilijöillä on pyrkimys käsitellä myös sellaisia asioita kuin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ammatillinen sitoutuminen johtaa kuitenkin helposti harhapoluille. Näin näyttää myös Fleurbaeyn kohdalla käyvän. Hänkin käsittelee oikeudenmukaisuutta rahojen jaon ominaisuutena – eikä mitään käyttökelpoista synny.

Oikeudenmukaisuuden rajoittaminen tulonjakoon rajoittaa itse käsitettä. Yleisempi tulkinta oikeudenmukaisuudesta nojaa vain jokaisen tasa-arvoiseen mahdollisuuteen parantaa asemaansa. Alkuasetelman eroilla ei ole merkitystä sen enempää kuin lopputuloksenkaan.

Niinpä urheilukilpailussa pidetään oikeudenmukaisena sitä, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaikka joillakin on jo synnynnäisesti paremmat mahdollisuudet menestyä. Epäoikeudenmukaisena pidettäisiin sitä, jos jotkut saisivat etumatkaa, vaikkapa kaverisuhteen perusteella tai ostamalla sitä. Suuriakin arpajaisvoittoja pidetään oikeudenmukaisina niiden saajien aikaisemmasta varallisuudesta riippumatta. Epäoikeudenmukaista olisi, jos joku voisi varallisuudellaan vaikuttaa arvonnan suorittamiseen.

Olennaista on, että tasa-arvo koskee erikseen jokaista osallistumiskertaa. Juoksukilpailua ei pidettäisi oikeudenmukaisena, jos etumatkaa olisi ostettavissa, vaikka kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus ostaa etumatkaa. Oikeudenmukaista ei olisi sekään, että edellisen kilpailun voittaja pääsisi lähtemään vähän aikaisemmin kuin muut, vaikka siinä kaikki olisivat lähteneet samalta viivalta.

Kun tätä oikeudenmukaisuuskäsitettä sovelletaan talouteen, saadaan aivan eri tulos kuin mihin taloustieteilijät – nobelpalkitut ja muut kuuluisuudet mukaan lukien – ovat päätyneet.

Markkinataloudessa kilpailu käydään periaatteessa ostajien välillä, ei siis myyjien tai yritysten välillä niin kuin kapitalismissa asia ymmärretään. Talouden perimmäinen tarkoitushan on palkita ostajia hyvillä tuotteilla eikä suinkaan palkita myyjiä suurilla rahoilla. Jokainen myyntitapahtuma on erillinen osallistumismahdollisuus tähän kilpailuun. Kun asia ymmärretään näin päin, oikeudenmukaista on se, että jokaisella on sama mahdollisuus osallistua kaikkiin kilpailuihin eli myyntitapahtumiin; toisin sanoen, on oltava sama hinta kaikille ja samat tiedot kaikille. Eikä erioikeuksia kuten halvempia hintoja, yksinoikeuksia tai parempaa tietoa ole myytävänä eikä kavereille annettavana.

Keskeinen oikeudenmukaisuuden vaatimus on markkinatietojen julkisuus, siis mm. pankkisalaisuudesta luopuminen, sillä kun tiedot ovat julkisia, oikeudenmukaisuuden loukkaukset voidaan helposti havaita. Nykyisessä kapitalismissa ne voidaan salata.

Edellinen koskee vain sitä osaa taloudesta, joka on markkinaehtoista. Yhteisiä palveluita ja sosiaalista tasausta, mieluummin siis kansalaisperintönä, tarvitaan jokaisessa yhteiskunnassa.

Ymmärrän hyvin, että poliitikot ja talousmiehet pitävät esittämääni oikeudenmukaisuuskäsitettä käytäntöön soveltumattomana. Mutta se on minusta kummallista, etteivät taloustieteilijät, joiden ei tarvitse noudattaa poliittisia ja taloudellisia ”realiteetteja” vaan ajatuksen loogisuutta, eivät ole sen selityskykyä oivaltaneet.

----

Perintöähän jää joka tapauksessa, jos on jotain saanut koottua. Enkä usko, että nykyiset säännöt sen jakautumisesta perillisten ja valtiovallan kesken olisi yleensä koettu kovinkaan epäoikeudenmukaisiksi. Lukuun ottamatta ehkä tapauksia, joissa perintö on paljon keskimääräistä suurempi. Tämä palautuu kuitenkin yleiseen tuloerojen kasvun ongelmaan, johon teoreettinen ratkaisu on siirtyminen kapitalistisesta ideologiasta ja säännöstöstä kohti aitoa markkinataloutta.

Kapitalismi eroaa markkinataloudesta siinä, että kapitalismilla on ideologinen päämäärä, yhteisen talouden kasvattaminen, erityisesti antamalla yksityisille yrityksille erityisiä tuotantoon kannustavia etuja ja oikeuksia. Kapitalismi on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen hanke, joka tosin on nyt, etujensa ja oikeuksiensa ansiosta, voimistunut rengistä isännäksi.

Markkinataloudella ei ole mitään yhteistä päämäärää, johon suuntaan sitä olisi yhteiskunnan toimesta ohjattava. Siksi sen vaikutusta ei voida - perustulonkaan kohdalla - arvioida siltä pohjalta, miten se muuttaa kansantulon muodostumista tai jakautumista. Laskelmat eivät kuulu asiaan. Markkinatalouden hyvyyttä arvioidaan vain sen perusteella, miten täydellisesti talous toimii yksityisten ihmisten tarpeiden ohjaamana. Rahalla mitattava tulos voi olla millainen tahansa, mutta yleisenä huomiona on, että mitä oikeudenmukaisemmin talouden kilpailut on järjestetty, sitä parempi on myös rahalla mitattava tulos.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Sananvapaus ja demokratia

Gunilla Virtasen US-blogiin

Siis vallitseeko meillä täysi teonvapaus? Kyllä näin pitäisi oikeastaan ajatella, vaikkakin tällainen sanonta antaisi varmasti joillekin väärän kuvan asiasta. Oikeaksi kuva tulee vasta, kuten Pekka edellä toteaa, kun ymmärtää teon suhteen yhteiskuntaan ja lakiin. Jotkut teot, vaikkakin ovat ”vapaasti” tehtävissä ja hyödyllisiä tekijälleen, ovat yhteisölle haitallisia ja sellaiset on pyritty lailla sanktioimaan ja näin olemaan haitaksi tekijälleen. Kukin arvioi itse plussat ja miinukset.

Samoin on sananvapauden laita.

Kiinnostavaa kuitenkin on, onko lailla tehty rangaistaviksi myös joitakin sellaisia sanallisia tuotoksia, joiden julkituominen ei ole yhteisölle haitallista vaan saattaisi olla jopa hyödyllistä.

Lait laaditaan aina enemmän tai vähemmän yhteiskunnan taloudellisen ja poliittisen eliitin toimesta ja heidän etujaan turvaamaan. Eliitin etu ei aina ole kuitenkaan sama kuin kansalaisten etu. Diktatuureissa eli pienen poliittisen eliitin yksinvaltaisesti hallitsemissa maissa sananvapauteen ei kuulu hallitsevan luokan arvostelu eikä heidän toimistaan kertominen. Niiden julkituominen eli totuuden paljastuminen kun saattaisi murentaa vallanpitäjien arvovaltaa ja uhata heidän määräysvaltaansakin (muistetaan, että Neuvostoliiton sortumaa edelsi tästä periaatteesta luopuminen Gorbatshovin ja glasnostin muodossa).

Demokratiassa poliittisen sananvapauden ala on olennaisesti suurempi kuin harvainvallassa. Demokratia ei toimi, ellei kansalaisilla ole vapautta tietää, mitä poliitikot tekevät, ja kertoa mielipiteensä asioista.

Koska meillä on verrattain toimiva demokratia, suurimmat ongelmamme eivät olekaan poliittisia vaan taloudellisia, eivätkä sananvapauden puutteet koske niinkään politiikkaa kuin taloutta. Taloudelliselle eliitille on ensiarvoisen tärkeää, että sen toimet pysyvät salassa. Siksi liikesalaisuudet, myös markkinoiden kunnolliselle toiminnalle olennaiset kuten tuotteiden laatuja, hintoja ja kauppoja koskevat, ovat lailla suojatut. Toisin sanoen, sananvapaus ei koske näiden tietojen, mm. pankkitietojen, penkomista ja julkistamista ilman asianosaisten lupaa – aivan niin kuin diktatuurissa poliittisten toimien penkominen ja julkistaminen on kiellettyä ilman vallanpitäjien lupaa.

Luulisin, että tehokkain vaatimus ja toimi taloudellisen eliitin vallan ja samalla tietysti tuloerojen kaventamiseksi on saattaa sananvapaus koskemaan kaikkia sellaisia tietoja, jotka jotenkin koskevat rahaa. Se on välttämätöntä, jotta pystyisimme estämään rahatalouden muuttumisen yhteisen hyvän tuottamisesta yksityisten etujen ajamisen välineeksi.

Tälle on myös filosofinen perusta. Rahahan ei ole mikään yksityinen asiakirja vaan kaikkien sitä käyttävien yhteinen sopimus, julkinen asiakirja. Myös sen liikkeet on oltava julkisia.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kapitalismia voidaan kritisoida kahdelta vastakkaiselta suunnalta

US-blogiini

Vielä tänään lähes kaikki kapitalismin kritiikki lähtee sosialismin eli vasemmiston puolelta. Kun rikkaiden ja köyhien välinen kuilu syvenee, luontoa tuhoutuu tai lama iskee, vika on siinä, ettei valtiovalta säätele riittävästi taloutta. Valtiovallan pitäisi tehdä sitä ja tätä.

Tällä kritiikillä on kuitenkin pari pahaa puutetta. Ensinnäkin, sen määrittely, mitä valtiovallan pitäisi tarkkaan ottaen tehdä mitäkin ongelmaa lievittääkseen, on osoittautunut kovin riidanalaiseksi asiaksi vasemmistonkin keskuudessa. Pelkkä ”lisää säätelyä” kun ei ole ohje eikä mikään. Toiseksi, nykytalouden suuret ongelmat ovat kansainvälisen talouden aiheuttamia. Ne eivät ratkea yksittäisten valtiovaltojen toimilla. Talouden, erityisesti pääomakaupan vapautuessa ja kansainvälistyessä tietotekniikan kehityksen myötä, rahan liikkeiden säätely on käynyt valtiovalloille yhä vaikeammaksi. Yksittäiset valtiovallat ovat joutuneet globaalin finanssiyhteisön armoille. Se vaatisi vastavoimakseen globaalin, yhtenäisen vasemmiston, mutta sellaisen aikaansaaminen on tänään yhtä mahdotonta kuin se on aina ollut. Sosialismista ei kerta kaikkiaan ole globaalin kapitalismin vastavoimaksi.

Kapitalismia voidaan kuitenkin kritisoida myös päinvastaisesta suunnasta eli markkinataloudesta päin. Sieltä arvioiden kapitalismi ohjautuu liikaa tuottajien, viime kädessä pääoman tuottajien ja myyjien tarpeita tyydyttäen, kun aito markkinatalous ohjautuu viime kädessä kuluttajien mutta periaatteessa kaikkien ostajien tarpeita tyydyttäen. Tästä johtuu toisaalta tuottajien eliitin vaurauden voimakas kasvu, toisaalta heikoimpien kuluttajien elintason paikallaan pysyminen. Ja tästä johtuu sitten monenlaisia yhteisiä ongelmia.

Markkinatalouden ja kapitalismin ero on yhtä ideologinen ja yhtä vaikuttava kuin sosialismin ja kapitalismin ero. Kun ideaalissa sosialismissa talous ohjautuu yhteiskunnallisen valtaelimen ohjaamana ja ideaalissa kapitalismissa se ohjautuu toisiaan vastaan kilpailevien yritysten ohjaamana, niin markkinataloudessa talous ohjautuu yksittäisten ostopäätösten ohjaamana. Kullekin periaatteelle rakennettu talous johtaa aivan erilaisiin käytäntöihin.

Markkinatalouden puolelta tulevalla kritiikillä on se hyvä puoli, että sillä on selvästi määritelty periaate, josta voidaan päätellä, mitkä kapitalistisen talouden käytännöt ovat vastoin ostajien valintojen ohjaamaa markkinataloutta.

Periaate on yksinkertainen. Ostajien valinnanvapaus toteutuu, jos jokaisella on vapaa pääsy kaikkiin markkinatietoihin, siis myytäviä tuotteita, hintoja ja kauppoja koskeviin tietoihin, ja jokaisella on sama osto-oikeus kuin muillakin, siis riippumatta kunkin asemasta taloudellisissa yhteisöissä. On huomattava, että tämä on aivan eri asia kuin vapaa sopimusoikeus, jota kapitalistit pitävät perusvapautenaan.

Tilanne on verrattavissa poliittisen demokratian vapauteen. Siinäkään vapaus ei tarkoita yleistä sopimusvapautta vaan valinnanvapautta alhaalta päin, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, jossa äänioikeus tarkoittaa paitsi ääntä vaaleissa myös vapautta antaa ja vastaanottaa kaikkia poliittisesti vaikuttavia tietoja. Sopimusvapaus johtaa eriarvoiseen yhteisöön, sääty-yhteiskuntaan, jossa parempiosaiset voivat sopia keskenään erilaisista etuoikeuksista ja tiedonkulun rajoitteista, joilla he säilyttävät asemansa ja peittävät jälkensä.

Markkinatalouden puolelta kapitalismin keskeinen kritiikki kohdistuukin paitsi sellaisiin erioikeuksiin kuin patentti- ja tekijänoikeuksiin niin erityisesti markkinatietoja koskeviin liikesalaisuuksiin. Avoimessa markkinataloudessa kaikki rahaa koskevat tiedot ovat periaatteessa julkisia. Niitä ei voida sopia salassa pidettäviksi. Markkinatalouden raha on luonteeltaan kaikkien sen käyttäjien yhteinen sopimus, julkinen asiakirja.

Kapitalismin ja sosialismin, siis rikkaiden ja päättäjien, yhteisistä eduista kertoo se, että edellä mainitut kapitalismin ominaisuudet ovat myös sosialistisia siinä merkityksessä, että ne ovat laeilla säädeltyä talouden ohjausta. Kehittyneimpien maiden rikkaat ja valtaapitävät ovat katsoneet edukseen suojata maidensa etumatkan patentti- ja tekijänoikeuksilla ja liikesalaisuuksilla. Heidän painostamina näistä on tullut yleismaailmallisia WTO-säädöksiä.

Markkinatalouden puolelta tuleva kritiikki ei siis vaadi näissä tapauksissa mitään sosialistista, ei uusien hallintaelimien perustamisia eikä lisäsäätelyjä vaan kyseisistä kansainvälisistä laeista ja käytännöistä luopumista.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kapitalismin etiikka

Tuukka Kurun US-blogiin

"Kapitalismi tarkoittaa talousjärjestelmää, jossa niin pääoma kuin tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että taloudellinen toiminta tapahtuu yksittäisten henkilöiden tai yritysten kesken ilman valtion kontrollia."

Yksityinen omistusoikeus ja valtiovallan ohjaustoimet eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Päinvastoin. Yhteiset säännöt ja päätökset on aina tehty vahvimpien ja myös rikkaimpien ehdoilla. Kuninkaat ja aateliset ovat olleet paitsi lakien säätäjiä, myös suuria yksityisomistajia. Lakien säätäjinä he ovat tietysti laatineet sääntöjä, jotka ovat turvanneet heidän omaisuutensa ja vaurastumiskeinonsa. Näin tänäänkin. Tämän päivän Saudi-Arabia ja Syyria ovat yhtä yksityisomistettuja kuin 1700-luvun Englanti ja Ranska.

Yksityisomistuksellisuus on ehkä oikea määrittely kapitalismille, mutta virheellinen markkinataloudelle ja ihmisten vapaudelle.

Yhteiskunnallinen lainlaadinta tapahtuu demokratioissakin pääosin rikkaimpien ehdoilla, heidän rikkauksiaan ja rikastumiskeinojaan varjellen. Siksi meillä on lakisääteisesti osakeyhtiöt ja niiden vastuuvapaudet, tekijänoikeuksien ja patenttien monopolit sekä liikesalaisuussäädäntö väärinkäytösten salaamiseksi.

"Kukaan ihminen ei synny maailmaan tasa-arvoisena, vaan jokaisella meistä on synnynnäisiä taipumuksia erilaisiin lahjakkuuksiin ja heikkouksiin."

Tässä on varmaan tahaton käsitesekaannus. Demokratiassa ja markkinataloudessa nimenomaan lähdetään siitä, että ihmiset syntyvät tasa-arvoisina vaikkakaan eivät samanlaisina. Tasa-arvoisuudella tarkoitetaan tällöin sitä, että kunkin ihmisen toiveet ja halut ovat yhtä arvokkaita kuin kenen muun hyvänsä - eikä esimerkiksi niin, että aatelin toiveet ovat jo periaatteessa arvokkaampia kuin rahvaan. Demokratiassa tämä toteutetaan siten, että yhteisiä päätöksiä tehtäessä ja lakeja laadittaessa jokaisen ääni on yhtä arvokas. Äänen tarkoittaessa paitsi ääntä vaaleissa niin jokaisen sananvapautta.

"Kapitalistisen ihmiskuvan vahvuutena voi pitää sen vaatimattomuutta, sillä se ei itsessään odota ihmiseltä mitään tiettyjä ominaisuuksia tai ihanteita, vaan pohjautuu siihen, että jokainen ihminen tietää itse parhaiten tarpeensa ja halunsa."

Tämä on aivan oikein, kun vaihdat sanan kapitalismi markkinataloudeksi. Kapitalismi ei - sinunkaan mukaasi - perustu siihen, että jokainen tietää itse omat tarpeensa, vaan vallanpitäjien määrittelyyn yksityisen omistusoikeuden sisällöistä ja säännöistä.

Sen sijaan markkinatalouden idea on se, että kun itse omat tarpeensa tuntevat yksilöt saavat vapaasti valita markkinoilta tuotteita siihen hintaan, mikä näin muodostuu, ja kun tuottajilla on vapaus kaikkea tuottaa, tuotanto ohjautuu kuluttajien tasa-arvoisten tarpeiden ohjaamana.

Merkillepantavaa on, että tämä ei toteudu vapaan sopimusoikeuden - mitä myös pidetään yhtenä kapitalismin kulmakivenä - perusteella. Eihän demokratiassakaan vallitse vapaa sopimusoikeus - niin että ihmiset voisivat vapaasti sopia keskenään, keille annetaan äänioikeus ja keiden sanomiset sensuroidaan. Markkinatalous, niin kuin demokratiakin, perustuu siihen, että jokaisella on sama valinnan mahdollisuus alhaalta päin.

Siitä syystä markkinatalous edellyttää kaiken taloudellisen toiminnan läpinäkyvyyttä, aivan niin kuin demokratia edellyttää poliittisen toiminnan läpinäkyvyyttä. Kapitalismi perustuu päinvastaiselle periaatteelle, läpinäkymättömyydelle, joka on laissa liikesalaisuutena sellaiseksi hyväksytty.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vallan ja vaurauden liitto

Olli Makkosen US-blogiin

Ensin asiaa koskeva yleistoteamus, joka selittää olennaisen. Yksityinen omistusoikeus ja valtiovallan ohjaustoimet eivät ole vastakkaisia, toisensa poissulkevia asioita. Päinvastoin. Yhteiset säännöt ja päätökset on aina tehty vahvimpien eli rikkaimpien ehdoilla. Kuninkaat ja aateliset ovat olleet paitsi lakien säätäjiä, myös yksityisomistajia. Lakien säätäjinä he ovat tietysti laatineet sääntöjä, jotka ovat turvanneet heidän omaisuutensa ja vaurastumiskeinonsa.

Tämä lainsäädännän vapaus on demokratisoitumisen myötä heikentynyt, mutta periaate on pysynyt samana. Yhteiskunnallinen lainlaadinta tapahtuu vieläkin pääosin rikkaimpien ehdoilla, heidän rikkauksiaan ja rikastumiskeinojaan varjellen. Siksi meillä on lakisääteisesti osakeyhtiöt ja niiden vastuuvapaudet, tekijänoikeuksien ja patenttien monopolit sekä liikesalaisuussäädäntö väärinkäytösten salaamiseksi.

Yksilönoikeuksien ja markkinatalouden vastapuolena ei suinkaan ole valtiovalta vaan vallan ja vaurauden liitto.

"Ei semmoista järjestelmää olekaan, missä petosta olisi mahdotonta tehdä. Ainoa mitä voimme yrittää, on tehdä järjestelmä, jossa niistä jää kiinni suurella prosentilla"

Näin juuri. Siitä syystä on siirryttävä markkinatalouteen, jossa markkinatiedot ovat periaatteessa julkisia. Madoffia ja vastaavia pankkiireita ei saada kiinni teoistaan ennen kuin on myöhäistä, koska heidän kauppojensa asiallisuutta ei voida tarkistaa, koska ne tapahtuvat liikesalaisuuden suojassa. Eikä voida liiaksi korostaa sitä, että liikesalaisuus on lakisääteinen eli valtiovalta puuttuu yksilön (kenen tahansa mistä tahansa kaupasta tietävän) vapauteen jakaa tietojaan oman harkintansa mukaan.

"Tosiasiallisesti kapitalismi tarkoittaa markkinataloutta, jossa tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa"

Kuten jo edellä on todettu, tämä määritelmä on huono. Sitä voidaan kyllä kayttää erottamaan markkinatalous ja kapitalismi toisistaan. Kapitalismissa katsotaan, että paitsi tuotantovälineet niin myös kaikki kaupankäyntiä koskevat tiedot kuuluvat yksityisen omistusoikeuden piiriin. Markkinataloudessa näin ei voi olla, koska markkinat nimenomaan vaativat mahdollisimman avoimen ja oikean tiedon kaikista markkinatapahtumista, kaupan olevista tuotteista, laaduista, hinnoista ja tehdyistä kaupoista. Siksi markkinataloudessa vain fyysiset tuotantovälineet kuuluvat yksityisesti omistettaviksi. Tiedot ovat julkisia.

"Se, missä sinä minusta olet väärässä on se ajatus, että sääntöjä lisäämällä tuo sinun vihaama "kapitalismi" vähenisi. Mitä enemmän on kontrollia, sen helpompi sitä systeemiä on käyttää väärin. Siksi me kapitalismin puolustajat haluamme purkaa säätelyä ja vapauttaa ihmiset tekemään mitä he haluavat."

Tästä näytämme olevan samaa mieltä, mikäli myös sinä haluat, ettei valtiovalta säätelisi markkinoita antamalla säädöksiä osakeyhtiöstä, tekijänoikeuksista, patenteista ja liikesalaisuuksista, jotka säädökset todella mahdollistavat erilaisia väärinkäytöksiä.

Yhdenlaisia markkinoita koskevia säädöksiä tosin tarvitaan (yhteisiä omistuksia koskevien sosiaalisten säädösten lisäksi). Nimittäin sellaisia säädöksiä, jotka vastaavat demokratian säädöksiä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, toisin sanoen säädöksiä yleisestä ja yhtäläisestä osto-oikeudesta.