tiistai 29. maaliskuuta 2011

Maapohjan kiinteistöveroa kannattaa nostaa vaiheittain

Soininvaaran blogiin

Juhana Vartiainen:
Progressiivinen tulovero on hyvä kriteerin 1) suhteen mutta surkea toisen kriteerin suhteen: tuloveroa voi paeta välttämällä tuloja ja työntekoa.

Hetkinen. Mistä näitä asenteita tulee. Minä kun olen ajatellut, että tuloverojen välttämisessä suurimmat ongelmat johtuvat siitä, että joillakin on mahdollisuus ottaa tulonsa vähemmän verotettuina pääomatuloina, tehdä työnsä harmaana veroja maksamatta tai hyödyntää veroparatiisien tarjoamia mahdollisuuksia tulojensa peittämiseksi. Sen sijaan sitä, että jotkut haluaisivat tieten tahtoen välttää tulojen saamista, jotta eivät joutuisi maksamaan veroja, pidän omituisena ajatuksena. Oman kokemukseni mukaan ihmiset yleensä haluavat tehdä töitä ja saada palkkaa, jos työ koetaan mielekkääksi.

Henkivero (könttäsummavero) .. ei vääristä allokaatiota mutta ei ota huomioon veronmaksukykyä. Kiinteistövero on paras mahdollinen kompromissi. Sitä ei pääse pakoon, koska kaikkien pitää asua eli asumisen kysyntä on jäykkää ja maapohja ei katoa mihinkään. Toisaalta kiinteistöveron veropohja (maa- ja asumisvarallisuus) korreloi selvästi veronmaksukyvyn kanssa eli rikkaat maksavat enemmän. Osmo ansaitsee kunniamaininnan siitä että jaksaa puhua tehokkaan markkinatalouden puolesta.
Tarkoitatko Juhana tehokkaalla markkinataloudella tätä nykyistä, joka allokoi rahat rikkaille ja pankeille, jotka lainaavat niitä markkinaehtoisesti milloin mihinkin tehokkaaseen toimintaan, mm. kiinteistöjen rakentamiseen ja omistamiseen, ja jonka vasta-allokoinnista nyt käydään mm. EU:ssa kiistaa: ketkä joutuvat ja kuinka monella miljardilla tukemaan pankkeja ja velkaisia kansantalouksia. Ketkä joutuvat työttömiksi ja ketkä menettämään kotinsa, jotta sama tehokkuus pääsisi taas uudelleen vauhtiin.

Ei se ole tehokasta eikä se ole markkinataloutta. Se on kapitalismia ja sosialismia.

Kiinteistövero on osa tätä kapitalistissosialistista järjestelmää. Se on tasavero niin kuin arvonlisäverokin ja ottaa suuremman osan köyhän kukkarosta kuin rikkaan. Ja se korreloi veronmaksukyvyn kanssa samalla vapaaehtoisella tavalla kuin muukin kulutus.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Hyvät ja huonot tuloerot

Akateemiseen talousblogiin

Tuloerot voivat johtua aivan normaaleista kysynnän ja tarjonnan vaihteluista ja tällöin ne ohjaavat resurssien kohdentumista tehokkaasti niin kuin mitkä tahansa hinnat markkinatasapainossa. Tällaiset tuloerot ovat ainakin taloustieteellisessä mielessä “hyviä”, koska ne ovat olennainen osa markkinamekanismin toimintaa. …
Ainakin vaikuttaa siltä, että rahoitussektorilla voi riskejä ottamalla ansaita huomattavia tuloja mutta yksittäisen investointipankkiirin tappiot jäävät koko sektorin ollessa romahduksen partaalla pieniksi. Jos tämä on totta, niin silloin rahoitussektorin tulojen noususta aiheutuvia tuloeroja voi pitää “huonoina” tuloeroina.

On tyrmistyttävää todeta, että taloustieteilijät vasta nyt heräävät tutkimaan asiaa, joka tavalliselle kansalaiselle on ollut selviö jo iät ajat. Rikkaimmat rikastuvat ostamalla ja myymällä rahaa ja erilaisia rahanarvoisia vedonlyöntejä, mukaan lukien yritysten osakkeet. Ja valtiovallat kannustavat tätä toimintaa monin tavoin. Lukekaa nyt jokainen päivän Hesarista uutisanalyysi Ulosotto passaa pankeille. Siinä on esitetty pieni yksityiskohta pienestä maasta. Kertokaa tämä sadalla ja tuhannella niin ymmärrätte miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Ehkä näette siitä myös tulevaisuuteen, kun lainat eivät ole miljoonissa vaan sadoissa miljardeissa eivätkä takaajina ole hyväntahtoiset yksityishenkilöt vaan velkavankeuteen saatetut kansakunnat.

On sitten eri asia, mitä em. syistä aiheutuneille tuloeroille pitäisi tai voidaan tehdä. Rahoitusmarkkinoiden sääntely on kokonaan oma problematiikkansa ja on mahdollista, että rikkain 1% reagoi poikkeuksellisen herkästi verotuksen muutoksiin esim. tulosuunnittelulla. Yhtä kaikki, tieto tuloerojen koostumuksesta voisi olla ensimmäinen askel.
Käytännön tuloerojen syiden toteamisen jälkeen ensimmäinen askel on sen teoreettisen tosiasian toteaminen, ettei nykyinen talous ole markkinataloutta eivätkä nykyiset hinnat, mukaan lukien tulot, muodostu markkinamekanismin ohjaamana. Nykyinen talous on kapitalismia, jossa valtiovallat kukin omalta kohdaltaan ja menestyneimmät yhdessä (WTO) säätelevät taloutta luomalla erityisiä oikeusrakenteita (mm. osakeyhtiö erityisine vastuineen ja verotuksineen, patentit ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuslainsäädäntö) joiden tarkoituksena on luoda vaurautta ja kasvattaa taloutta senkin uhalla, että tällainen säätely johtaa väistämättä kierteeseen, jossa tuloerot syvenevät, löysän rahan määrä kasvaa ja sitä lainataan yhä enemmän ja yhä huonommin tuottaviin kohteisiin, kunnes velkojen maksu ehtyy, talous lamaantuu ja maksun maksavat tavalliset kansalaiset, ja kierros alkaa alusta.

Toinen askel on sen ymmärtäminen, ettei ratkaisuna ole säätelyn lisääminen vaan sen säätelyn keventäminen, jolla pääomien keskittymistä nyt tuetaan. Avainasemassa on markkinatiedon vapauttaminen. Myyjiä, tuotteita ja hintoja koskevat salaisuudet eivät kuulu markkinatalouteen. Ne ovat juuri sitä tietoa, jonka perusteella markkinoiden oletetaan ohjautuvan yhteiseksi eduksi. Kapitalismissa kielto paljastaa markkinatietoja, erityisesti pankkisalaisuuksia, vastaa sosialismin sensuuria. Ei saa levittää tietoja, jotka saattaisivat paljastaa ikäviä asioita ja horjuttaa kansalaisten luottamusta järjestelmään ja heikentää rikkaiden mahdollisuuksia edelleen kartuttaa omaisuuksiaan.

Kolmas askel on sen tunnustaminen, ettei nykytalouden ongelmaan ole kansallista ratkaisua. Kansalliset säädökset pääomien kartuttamiseksi perustuvat paitsi ideologiaan (koko maailman etu on, että rikkaat rikastuvat ja kehittävät taloutta) niin erityisesti kilpailukyvyn kasvattamiseen (meidän etumme on, että meidän tuotantoamme ja rikkaitamme tuetaan, jotta pärjäisimme kansainvälisessä kilpailussa). Kapitalistinen talous on sodankäyntiä pääomista eikä mikään yksityinen maa voi luopua omasta aseistuksestaan.

Ainoa mahdollisuus on kaikkien velkaisten maiden tavallisten kansalaisten herääminen vaatimaan markkinatalouteen kuuluvia oikeuksiaan saada tietoa kaikesta mitä markkinoilla tapahtuu. Tästä kirjoitin jo kommenttina Haaparannan alustukseen Kumousyllätys.

Pankkisalaisuudet eivät kuulu markkinatalouteen. Rajattu omistajanvastuu ei kuulu markkinatalouteen. Ne kuuluvat kapitalismiin samalla tavalla kuin sensuuri ja itsensä uudistava johto kuuluu sosialismiin. Tästä päästään muutoksen alkuun.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kumousyllätys

Akateemiseen talousblogiin

Haaparanta:
Tässä tapauksessa, jos pienikin ryhmä alkaa painottaa enemmän muitakin ihmisiä päätöksissään kuin aiemmin, niin muutos voi tapahtua koko yhteiskunnan tasolla, koska muut ottavat tämän ryhmän muutoksen huomioon. Jos siis joku ryhmä vain päättää alkaa kapinoida, niin muidenkin usko siihen, että heitä ei petetä, jos he itse alkavat kapinoida, kasvaa.
No niin, siitä vain hymiöitä klikkaamaan ja twiittaamaan mitä omassa mielessä liikkuu, ehkä se johtaa vallankumoukseen. Mitähän sekin voisi olla?
Pienen joukon aloittama kapina voi onnistua, kuten Haaparanta toteaa, jos se perustuu entistä laajemmin muidenkin ihmisten tarpeita huomioon ottavaan ideologiaan, arabikadulla demokratiaan. Vaaditaan vapaita vaaleja ja mielipiteenvapautta. Tiedon esittämisen ja vastaanottamisen vapaus on kriittinen kahdessakin mielessä. Se saa ihmiset yhteen saman päämäärän puolesta ja toiseksi tämän päämäärän on oltava entistä suurempi vapaus tietojen jakamiselle. Haaparannan esimerkissä a = toisten huomioon ottaminen = tieto siitä, että kannattaa siirtyä demokratiaan (sillä jos kapinoitsijat haluavat vain uuden diktaattorin, yhteistä etua ei saada) ja että kaikki tietävät julkisesti kaikkien tietävän sen (koska muuten ei synny muutoksen vaatimaa luottamusta ja yhteistoimintaa).

Näkemykseni mukaan arabikatu on kuitenkin vain osa suurempaa liikehdintää, jonka haaraosastoja on Kiinassa ja Venäjällä, mutta myös Islannissa ja Kreikassa. Ja lisää näyttää olevan tulossa.

Tämä laajempi turhautuminen ja kapina ei kumpua niinkään poliittisen kuin taloudellisen vaikutusvallan puutteesta. Se kohdistuu globaaliin talousjärjestelmään, joka kasaa valtaa ja vaurautta harvoille, mutta aiheuttaa työttömyyttä ja köyhyyttä monille. Kun arabimaissa kohteina ovat diktaattorien lähipiirit ja niiden rikkaudet, niin laajemmin kohteina ovat pankit ja suuryritykset ja niiden omistajien ja johtajien rikkaudet (joita myös useat diktaattorit toimillaan kartuttavat).

Myös rikkaiden piireillä on käytössään diktatuurinomaista valtaa, siis sellaista, jolla he voivat kartuttaa omaisuuksiaan ja rankaista niitä, jotka eivät kartuttamiseen osallistu. Tietoja, lainahanoja ja kaupankäyntiä säätelemällä finanssipiirit pääsevät asemaan, jossa niiden sana on laki. Oletetaan lisäksi, että kansalaisten kiukku on oikeutettu; että finanssipiirien ahneus, aivan kuten diktaattoreidenkin, johtaa lopulta kaikille epäedulliseen tulokseen. Ja että on olemassa ominaisuus/tieto a, joka aikaansaa muutoksen parempaan.

Saadaan Basun/Haaparannan nelikenttä. Vasemmalla ylhäällä on nykytilanne, jossa finanssipiirejä vastaan ei kapinoida. Ruudut oikealla ylhäällä ja vasemmalla alhaalla ilmaisevat miksi. Kenenkään, minkään yrityksen sen enempää kuin valtiovallankaan, ei pienellä a:n arvolla kannata yksin pyrkiä muutokseen, koska se heikentäisi asemaansa tässä taloudessa. Kansalaista ei otettaisi vakavasti, yritys menettäisi kilpailukykyään, valtiolle ei myönnettäisi lainaa tms. Ruudussa oikealla alhaalla ilmenee kuitenkin, että riittävillä a:n ominaisuuksilla/arvoilla toinenkin tasapaino on mahdollinen ja jopa väistämätön.

Kysymys kuuluu mitä a:lta vaaditaan. Ilmeisesti samoja asioita kuin diktatuuriakin vastaan kapinoitaessa, nyt talouteen sovellettuna ja kansainvälisellä tasolla.

Ensiksi a on toisten huomioimista ja tietoa siitä, että se kannattaa. Toiseksi se on jokaisen mahdollisuutta kommunikoida vapaasti ja levittää tietoa siitä, että toisten huomioiminen ja tiedon vapaus kannattaa. Yhteensä se on pyrkimys korvata diktatorinen talousjärjestelmä demokraattisella. Diktatorinen tarkoittaa taloutta, jossa finanssipiirit mm. hallinnassaan olevia tietoja valikoiden salaamalla ja tuotteitaan valikoiduille asiakkaille myymällä aiheuttavat yhteiseen talouteen haitallisen epätasapainon. Demokraattinen tarkoittaa vastaavaa kuin politiikassakin. Politiikan mielipiteenvapautta ja yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vastaa taloudessa vapaus arvokkaiden tietojen levittämiseen ja vastaanottamiseen sekä yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Toisin sanoen, esimerkiksi pankkien tilikirjojen ja yritysten hinnastojen ja sopimusten julkaiseminen on kenelle tahansa sallittua ja toivottavaakin. Salassapitosopimuksetkaan eivät nauti lain suojaa. Mihinkään taloudelliseen informaatioon ei kenelläkään ole yksinoikeutta.

Taloustiede ei tule enää olemaan entisensä sen jälkeen, kun se mm. edellä kuvatulla tavalla mallintaa kaavoihinsa yleisinhimillisen ominaisuuden ajatella myös muiden tarpeita ja antaa arvon jaetulle, yhteiselle tiedolle. Kiintoisaa vaikkakin vähemmän yllättävää on se, että mitä enemmän tälle ominaisuudelle annetaan arvoa, sitä perustellummin taloustiede tukee paitsi demokratiaa niin myös Wikileaksin ja piraattien ideologiaa.

Tässä on paikka myös pienelle tutkiskelulle. Minkä puolella henkilö, joka meillä haluaa panna kuriin paljastussivustot ja piraatit, koska ne uhmaavat yhteiskunnan vakautta ja kannustavat ihmisiä laittomuuksiin, olisi arabikadulla? Ei epäilystäkään, hän olisi myös siellä vakauden puolella, kapinoijia vastaan ja pitäisi diktaattorin lähipiirin omaisuuksia oikeutettuina, koska diktaattorillakin on oltava oikeus tehdä taloudellisia sopimuksia ja salata bisneksiensä määrät ja laadut.

Kunnes jotain yllättävää tapahtuu. Ehkä jotkut taloustieteilijät heräävät.